Luettu

Margit Lindeman

Margit Elisabeth Lindeman (s. 10. maaliskuuta 1948 Pirkkala) on suomalainen näyttelijä. Hän on tehnyt merkittävän ja pitkän uran näyttelijänä niin televisiossa kuin teattereissa. Lindeman on kiinnitettynä Helsingin Kaupunginteatterissa. Lindeman on näytellyt televisiossa jo vuodesta 1969 lähtien. Merkittävimpiä rooleja hänellä on ollut elokuvissa Aleksis Kiven elämä, Ulvova mylläri ja Vänrikki Stoolin tarinat. Hän on myös näytellyt monissa televisiosarjoissa, joista mainittakoon Kylmäverisesti sinun, Kotikatu ja Kuumia aaltoja. Hän osaa näytellä hyvin sekä suomeksi että ruotsiksi. Lindeman on myös dubannut. Hänet muistetaan Muumimamman ruotsinkielisenä äänenä televisiosarjassa I Mumindalen (suomeksi sarjan nimi on Muumilaakson tarinoita) sekä elokuvassa Kometen kommer (nimi suomeksi Muumipeikko ja pyrstötähti). Vuonna 1977 Yle TV1 alkoi esittää lapsille suunnattua Lauantailindeman-ohjelmaa (Lördagslindeman), joka sisälsi lasten lyhytfilmejä, runoja, musiikkia, kuvataidetta ja liikennetietoutta. Sitä ennen hän työskenteli Ahaa-teatterissa. Vuonna 1973 Lindeman allekirjoitti nimensä EEC-vetoomukseen.

Known For: Acting

Birthday: 1948-03-10

Place of Birth: Pirkkala, Finland

Also Known As:

Margit Lindeman