Luettu

Olga Temonen

Olga Inkeri Valentina Temonen (o.s. Koskikallio[a], s. 23. tammikuuta 1978 Nurmes) on suomalainen näyttelijä ja tuottaja. Temosen tunnetuin rooli on Noora Aution rooli saippuasarjassa Salatut elämät televisiossa vuosina 2007–2008 ja 2009–2010. Temonen jäi keväällä 2008 äitiyslomalle ja hänen esittämänsä hahmo poistui sarjasta toistaiseksi joulukuussa 2008. Temonen palasi sarjan kuvauksiin kahden viikon ajaksi tammikuussa 2009, kunnes poistui jälleen sarjasta. Keväällä 2017 uutisoitiin, että Temonen palaa sarjaan saman vuoden syksynä. Aikaisemmin hän esiintyi muun muassa Jarmo Lampelan televisiosarjoissa sekä Apulannan musiikkivideolla Pahempi toistaan ja Samuli Edelmannin musiikkivideolla Enkelten tuli. Lisäksi Temonen on tehnyt pieniä rooleja useissa televisiosarjoissa. Temosella on elokuvanäyttelijän koulutus. Vuonna 2020 hän näytteli pääroolia elokuvassa Aika jonka sain. Temonen pyörittää yhdessä aviomiehensä Tuukka Temosen kanssa Optipari-nimistä tuotantoyhtiötä, joka tuotti muun muassa vuoden 2008 Miss Suomi -kilpailun. Optipari-yhtiön viimeisimpinä töinä on Olgan juontama Olgan kotona -sarja, jota esitettiin Liv-kanavalla keväällä 2013. Vuonna 2017 Optiparin kautta Temonen tuotti elokuvan Teit meistä kauniin yhdessä miehensä Tuukka Temosen kanssa. Vuonna 2020 he tuottivat yhdessä elokuvan Aika jonka sain, jossa Olga Temosella on myös päärooli. Temonen on toiminut myös Kotivinkki-lehden kolumnistina ja kirjoittaa sen verkkosivuilla blogia Olgan kotona. Hän on myös pitänyt vuodesta 2016 lähtien kotitilallaan Iitissä kotieläinpihaa, jossa käy 6 000–10 000 kävijää kesässä.

Known For: Production

Birthday: 1978-01-23

Place of Birth: Nurmes, Finland

Also Known As: Olga Koskikallio

Olga Temonen