Luettu

Pekka Lukka

Pekka Tapani Lukka (23. elokuuta 1939 Kuusankoski – 9. maaliskuuta 2019 Tampere) oli suomalainen näyttelijä. Teatterityön lisäksi hän näytteli muun muassa suositussa Maalaiskomedia-sarjassa. Pekka Lukka syntyi Antti ja Anna-Liisa Lukan (omaa sukua Rönnberg) perheeseen talvisodan kynnyksellä. Hän opiskeli Lappeenrannan Teatteriseminaarissa 1963–1966 ja aloitti näyttelijän uransa Lappeenrannan kaupunginteatterissa 1963–1969.[2] Hän siirtyi Kouvolan Teatteriin vuosiksi 1969–1973 ja edelleen Porin Teatteriin josta hänet kiinnitettiin Tampereen Työväen Teatteriin vuonna 1979. Lukka näytteli myös Pyynikin kesäteatterissa. Lukan näyttämötaiteellisiin tulkintoihin lukeutuivat muun muassa Eskon rooli Nummisuutareissa, nimismiehen rooli näytelmässä Eetu Salmi sekä Gloucester klassikkonäytelmässä Kuningas Lear. Valkokankailla Lukka nähtiin muun muassa Timo Koivusalon elämäkertaelokuvissa Sibelius sekä Kulkuri ja Joutsen. Hän näytteli useissa televisiosarjoissa, kuten Yle TV2:n Maalaiskomediassa ja rikossarjassa Jäähyväiset lasihevoselle. Vuonna 2006 Lukka oli mukana lyhyissä fiktioelokuvissa Aika ja Kadotettu.

Known For: Acting

Birthday: 1939-08-23

Place of Birth: Kuusankoski, Finland

Also Known As:

Pekka Lukka