Luettu

Sirkka Sipilä

Vappu Sirkka Cecilia Sipilä (1. toukokuuta 1920 Jurva – 29. joulukuuta 1964 Imatra) oli suomalainen elokuvanäyttelijä. Hän oli Suomen Filmiteollisuuden filmikoulun kasvatteja ja yksi toisen maailmansodan ajan tunnetuimpia elokuvakomedienneja. Olemukseltaan hän oli hento ja poikatyttömäisen riehakas. Sipilä kuului myös niihin harvoihin vanhan suomalaisen elokuvan näyttelijöihin, joilla ei ollut teatteritaustaa. Sipilä esiintyi aikansa kärkielokuvissa, mutta uran päättämisen nuorena ja varhaisen kuoleman vuoksi hän on jäänyt myöhemmille sukupolville melko tuntemattomaksi. Useiden Sipilän tähdittämien komedioiden kaupallinen menestys jäi heikoksi, ja niitä on esitetty televisiossa harvemmin.

Known For: Acting

Birthday: 1920-05-01

Place of Birth: Jurva, Finland

Also Known As:

Sirkka Sipilä