Luettu

Matti Viironen

Matti Olavi Viironen (2. toukokuuta 1947 Turku – 24. huhtikuuta 2017 Tampere) oli suomalainen näyttelijä. Viironen työskenteli pitkään Tampereen Työväen Teatterissa, ja hän näytteli myös lukuisissa televisiotuotannoissa, kuten Rintamäkeläiset ja Kotirappu. Matti Viironen syntyi yövahti Kosti Viirosen ja siivooja Helvi Perttulan perheeseen. Hän suoritti näyttelijänopintoja Tampereen yliopistossa 1969–1973. Viironen aloitti kiinnitettynä näyttelijänä Tampereen Työväen Teatterissa 1973, ja kiinnitys päättyi varhaiseen eläkkeelle jääntiin 1997. Sen jälkeen hän näytteli muun muassa Komediateatterissa ja teki sivurooleja erinäisissä televisiosarjoissa. Viirosen roolitehtäviä Työväen Teatterissa olivat muun muassa Sancho Panza (Don Quijote), Akusti (Niskavuoren Heta) ja nuorempi veli Edmund (Pitkän päivän matka yöhön). Vuonna 1997 hän näytteli Arganin roolin Molièren komediassa Luulosairas. Viirosen ensimmäinen aviopuoliso oli Kerttu Viironen: liitto solmittiin 1973 ja päättyi eroon 1979. Toinen puoliso oli Kirsti Viironen, vuodesta 1980 vuoteen 1990. Liitto päättyi eroon. Viirosella on kolme lasta.

Known For: Acting

Birthday: 1947-05-02

Place of Birth: Turku, Finland

Also Known As:

Matti Viironen