Luettu

Pekka Lepikkö

Pekka Lepikkö (s. 7. maaliskuuta 1951 Tampere) on suomalainen käsikirjoittaja ja ohjaaja, joka tunnetaan erityisesti koko perheen komediasarjoistaan Mummo ja Kyllä isä osaa ja Kaikki kotona sekä nuorisodraamoistaan Hylättyjen klubi ja Tarkkis. Radion ohessa Lepikkö alkoi 1970-luvun lopulla ohjata myös televisiolle. Hänen ensimmäinen tv-elokuvansa oli Aaro Salmelan tekstiin perustuva satiiri Professori sokkeloissa (1977). Elokuvassa Erkki Siltolan esittämä professori yrittää ostaa haulikon häätääkseen sillä marjapensaitaan syövät naakat. Aseen hankinta meinaa kuitenkin kaatua suomalaiseen byrokratiaan. Lepikkö alkoi myös itse kirjoittaa ohjaamia tv- sarjoja ja elokuvia 1980-luvun myötä. Hän erikoistui erityisesti nuortensarjoihin ja koko perheelle suunnattuihin komediasarjoihin. Tarkkis (1986-1987) tarkkailuluokalla sijoittuva sarja. Sen päähenkilöt seikkailivat myös spin offina tehdyssä jatkosarjassa Kaatis (1988). Vaikka kummatkin sarjat käsittelevät vaikeita aiheita, huumori oli niissä olennainen osa kerrontaa. Hylättyjen klubi (1993) oli puolestaan astetta vakavampi nuorisosarja, joka sijoittuikin nuorisokotiin. Yhtä sarjan keskeisistä hahmoista esitti Rosa Meriläinen. Lepikön varsinainen läpi murto oli vuosina 1987-1989 ensi kertaa esitetty koko perheelle tarkoitettu komediasarja Mummo. Se kertoo Anja Räsäsen esittämästä salaviisaasta mummosta, joka yleensä onnistuu tekemään tyhjäksi poikiensa ja miniöidensä itsekkäät, esimerkiksi perintöön liittyvät suunnitelmat. Mummo tulee kuitenkin hyvin toimeen pojantyttärensä Annan (Maiju Jokinen) kanssa. Sarja voitti kaksi kertaa yleisö-Venlan. Mummon ohella Lepikön suosituin koko perheen komediasarja Kyllä isä osaa (1994-1995). Sarja kertoi taksikuski-isästä ja siivoojaäidistä ja heidän teini-ikäisistä lapsistaan. Sarjassa muu perhe pyrki yleensä jymäyttämään isää ja pilailemaan hänen kustannuksellaan. Sarja jaksot alkoivat tyypillisesti siten, että isä keksii jonkin hyvän idean, esimerkiksi näin rikastut nopeasti, ja lähtee toteuttamaan sitä. Lopussa suunnitelmat menevät kuitenkin täydellisesti pieleen. Lepikkö on toiminut ohjaajana niin Kouvolan teatterissa kuin Kuopion kaupunginteatterissa. Vuonna 2015 Lepikkö muokkasi Kyllä isä osaa -sarjansa näytelmäksi, jota esitettiin vuosina 2015 ja 2017 Tampereen komediateatterissa. Suuren suosion saaneen näytelmän ohjasi Panu Raipia ja pääosissa nähtiin tv-sarjan alkuperäisnäyttelijät.

Known For: Directing

Birthday: 1951-03-07

Place of Birth: Tampere, Finland

Also Known As:

Pekka Lepikkö